​Kuulalle jättipotti Suomen Cupin avauksessa Vuokatissa.

​Kuulalle jättipotti Suomen Cupin avauksessa Vuokatissa.

Kuulalle jättipotti Suomen Cupin avauksessa Vuokatissa. Vahva vire toi viestin kakkossijan.

Eilisen Tiia Olkkosen voiton jatkeeksi Kuula nousi seurahistoriassa ensimmäisen kerran Suomen Cupin viestin palkintopallille.

Kuulan kolmikko Anni Alakoski, Anna-Kaisa Saari ja Tiia Olkkonen hiihtivät hopealle Suomen Cupin viestiavauksessa.

Avausosuudella juuri Alppien korkean paikan leiriltä palannut Anni Alakoksi piti vauhtia kärjessä lähes koko matkan. Alakoski toi Kuulan kolmen sekunnin kaulalla ensimmäiseen vaihtoon ennen AT Ski Teamin Anni Lindroosia.

Toisella osuudella Anna-Kaisa Saari piti Kuulan kärjessä. Puolimatkassa 11 sekuntia Kuulan takaa lähtenyt Tampereen Pyrintö oli noussut kahdeksan sekunnin päähään ja vähän myöhemmin Saari ajettiin kiinni. Saari piti kutenkin asemansa ja vaihtoi ensimmäisenä sekunnin erolla Pyrintöön ja kaksi sekuntia Pohti SkiTeamiin.

Ankkurina Tiia Olkkonen, Pohti SkiTeam ja Tampereen Pyrintö lykkivät ensimmäisen kolmen kierroksen samaa tahtia. Osuuden jälkimmäisellä kierroksella Pohdin Sonja Leinamo pystyi laittamaan uuden vaihteen päälle ja jätti Olkkosen ja Pyrinnön Fanny Kukonlehdon. Kuula otti seurahistorian parhaan tuloksen Suomen Cupin kakkostilalla. Eroa kärkeen jäi 23 sekuntia ja taaksepäin Pyrintöön ero kasvoi 12 sekuntiin.

Anni Alakoski lähti matkaan vähän epävarmana palattuaan vastikään korkean paikan leiriltä Alpeilta.

- Kauden avaus on aina kysymysmerkki. Palasin vasta äskettäin korkean paikan leiriltä ja siksi ei ollut hirveästi odotuksia. Kun korkealta tulee alas, paluu on aina vähän kysymysmerkki, miten alkaa kulkemaan. En ollut suunnitellut, että menen keulaan, mutta ajauduin keulaan ja siinä hiihdettiin.

Anna-Kaisa Saari hiihti eilisen sprintin ohella toisen hyvän hiihdon Vuokatissa.

- Vähän ehkä ristiriitainen mieli. Ei ihan jaksanut koko matkaa sillä limiitillä, mitä halusin. Siitä se kisa kisalta kuitenkin paranee.

Eilen Suomen Cupin voitolla aloittanut Tiia Olkkonen sanoi eilisen sprintin vielä painaneen.

- Kun Sonja lisäsi vauhtia, tuntui, että eväät on syöty. Pikkusen painaa eilinen. Aamulla ajattelin, pitäisikö alkaa laskemaan funkitioita. Ylikierroksilla eilisestä vielä oli, ei oikein jaksanut. Ja Sonja oi kova. Varmasti odotukset tälle kaudelle viesteissä on korkealla. Hyvässä kunnossa ollaan kaikki. Toivotaan, että pysytään terveinä ja viestin kokonaissijoituksissa ollaan korkealla. Olihan tämä viikonloppu hyvä. Kaksi palkintopallisijaa ja eka viestissä. Ehkä joskus piirikisoissa olen ollut viestissä palkintopallilla.

Naisten 2-joukkueen Erika Jänkä aloitti vahvasti. Takarivistä sijalta 29 lähtenyt Jänkä nosti joukkueensa peräti kuudenneksi vain 12 sekunnin päähän Alakoskesta. Toisella osuudella Enni-Sofia Saari toi joukkueen vaihtoon sijalla 14. Ankkuri nuori Laura Aho toi seuran värit 22. maaliin. Kaikkiaan joukkueita pääsi maaliin asti 35.

Miesten viestissä Kuula oli ilmoittanut mukaan myös kaksi joukkuetta. Sairastumisen takia matkaa pääsi vain yksi joukkue. Atte Huhtasen, Jimi Leppälän ja Santeri Mäkelän hiihtämät Ylivieskan värit oli maalissa 41. miesten 3*9 kilometrin viestissä. 18-vuotias Huhtanen vaihtoi 39. sijalla. Leppälä piti osuudellaan Kuulan täsmälleen samalla sijalla ja Mäkelä oli ankkureista 41. maalissa.

Kuvassa voi olla hiihtorinne ja teksti

Kuvassa voi olla teksti

Kuvassa voi olla teksti

Kuvassa voi olla teksti

Kuvassa voi olla hiihtorinne

Ylivieskan Kuula Ry

Kauppakuja 5

84100 YLIVIESKA

sanna.jokela@ylivieskankuula.fi

0442354684

Y-tunnus: 0190563-7