PesäKuulan pelaajia Ykköspesiksen Itä-Länteen
Julkaistu: 19.06.2024 10.55

PesäKuulan pelaajia Ykköspesiksen Itä-Länteen

Jokilaakson PesäKuulan joukkueesta kolme pelaajaa sai kutsun Ykköspesiksen Itä-Länsi tapahtumaan. Joukkuetta edustamaan lähtevät Ria Ojala, Janika Vierimaa ja Pinja Salmela. Lisäksi Ylivieskan Kuulan kasvatti Juho Matola, joka edustaa tällä kaudella Jyväskylän Kiri 2020, on valittu miesten Ykköspesiksen Itä-Länteen.

Oulun naiset ja Kouvolan miehet ovat vahvasti edustettuina, kun Ykköspesiksen omat Itä-Länsi-ottelut pelataan Lappajärvellä sunnuntaina 7. heinäkuuta. Kunnian arvo-ottelusta omalla kotikentällään saavat Lappajärven Veikkojen Aleksandra Latvala ja Neea Mattila sekä ykköspelinjohtaja Jaakko Kultalahti.

Mattila nähtiin naisten Ykköspesiksen Itä-Lännessä myös viime vuonna. Miesten puolelta toisen peräkkäisen arvo-ottelun pelaavat Jyväskylän Lohen Valtteri Havukainen, Kankaanpään Mailan Joonas Peltomäki, Teemu Utunen ja Arttu Vilander, Seinäjoen Maila-Jussien Rasmus Teppo ja Tero Tyynelä, Kannuksen Uran Antti Toivola sekä Jyväskylän Kiri 2020:n Ville Vierimaa.

Raksilan Likat Oulusta saa komeasti neljä pelaajansa naisten Ykköspesiksen Itä-Länsi-otteluun sekä pelinjohtajaksi Saku Alatalon. Lukkari Aino Kesti valittiin sarjan kuukauden pelaajaksi. Jonna Heinula, Sara Kinnunen ja Iiris Rautio muistetaan myös Kempeleen Kirin Superpesis-joukkueesta viime kaudelta.

Ykköspesis-joukkueen menestys on yksi esimerkki Kouvolan Pallonlyöjien vahvasta työstä mies- ja poikapuolella. Arvo-ottelukutsun saavat Mäntyharjun Virkistyksen kasvatti Jani Hoteila sekä seuran omat kasvatit Aapo Kinnunen, Santeri Pasi, Ville Pesu ja Aleksi Vainio. Menestyksen pohjia on ollut tärkeänä tekijänä rakentamassa kakkospelinjohtaja Juuso Ilander.

Kokoonpanot ovat muutenkin mielenkiintoinen sekoitus erilaisia ja eri vaiheissa olevia pelaajapolkuja. Esimerkiksi Tyrnävän Tempauksen Elina Väre on SM-hopeamitalisti kaudelta 2020, B-tyttöjen Suomen mestariia Ria Ojala siirtyi Seinäjoen Maila-Jussien Superpesis-joukkueesta Jokilaakson Pesäkuulaan, Aapo Kinnunen palkittiin Superpesiksen vuoden tulokkaana, Puijon Pesiksen Jani Hämäläinen on Puna-Mustien kasvatti Helsingistä ja kuukauden pelaaja sarjan tulokkaana, Tero Tyynelällä on vyöllään 245 Superpesiksen runkosarjan ottelua, Teemu Utunen debytoi Superpesiksessä vain 15-vuotiaana sekä Aleksi Vainio pelasi viime kauden Kouvolan Pallonlyöjien Superpesis-joukkueen lukkarina. Nuorimpia pelaajia arvo-ottelussa ovat 2007-syntyneet Siilinjärven Pesiksen Elsi Katainen ja Seinäjoen Maila-Jussien Kaisa Soini.

Lappajärvellä 7.7. pelattavat Ykköspesiksen Itä-Länsi-ottelut ovat osa Vimpelin Pesisfestivaalien ohjelmaa. Naiset pelaavat arvo-ottelussa kello 13 ja miehet kello 16. VIP-liput sekä pääsyliput ovat ennakkomyynnissä Lappajärven Veikkojen pesäpallojaoston fanikaupassa, Unique Brandingin sivuilla osoitteessa lave.shopunique.fi.

Ykköspesiksen Itä-Länsi-otteluiden kaikista pelaaja- ja pelinjohtajavalinnoista vastasi asiantuntijaryhmä, johon kuuluvat Juuso Hyvönen Sotkamosta, Henri Kultti Seinäjoelta, Mika Peltonen Kankaanpäästä, Susanna Puisto Joensuusta, Jonna Salminen Jyväskylästä, Stefan Sburatura Kouvolasta ja Antti Yli-Saunamäki Hyvinkäältä. Ryhmän toimintaa koordinoi Pesäpalloliiton koulutuspäällikkö Perttu Hautala.

Ylivieskan Kuula ja Jokilaakson PesäKuula onnittelevat kaikkia arvo-otteluun valittuja pelaajia!

Itä-Länsi valinnat joukkueittain

Ylivieskan Kuula Ry

Kauppakuja 5

84100 YLIVIESKA

sanna.jokela@ylivieskankuula.fi

0442354684

Y-tunnus: 0190563-7