
U14-tyttöjen kausi käyntiin kahdella voitolla!
U14-tytöt avasivat koriskauden pelien osalta lauantaina 10.10. Oulunsalossa. Useiden pelaajien lopetettua joukkue osallistuu sarjaan seitsemän pelaajan kokoonpanolla.
Ensimmäisessä ottelussa vastaan tuli Taivalkosken Kuohu.
Kauden ensimmäinen ottelu oli odotetun tahmea ja korinteko oli todella haastavaa. Kuula oli selvästi parempi joukkue, mutta sinnikäs TaKu tarjosi kovan vastuksen. Kolmannen erän jälkeen eroa oli vain 11 pistettä. Viimeisessä erässä Kuula sai kuitenkin pelinsä kulkemaan ja vei erän nimiinsä pistein 26-7. Ottelu päättyi lopulta Kuulan voittoon lukemin 80-50. Ottelun onnistuja Kuulan joukkueesta oli 12 pistettä tehnyt Anni Olmala!
Toisessa ottelussa vastaan tuli Oulun NMKY.
Joukkueiden välinen tasoero oli selvästi Kuulan eduksi. Peli kulki jo huomattavasti rennommin kuin ensimmäisessä ottelussa ja Kuula karkasi selvään voittoon lukemin 96-45. Kuulan joukkueesta Hilma Aho onnistui hyökkäyspäässä upeasti tehden 19 pistettä!
Tytöt saivat kaudelleen hienon alun kahdella voitolla. Joukkueen kaikki pelaajat onnistuivat myös päivän aikana pisteiden teossa!