Seurapäällikkö Sanna Jokela Olympiakomitean seurapäivillä
SeuraJulkaistu: 10.11.2023 15.29

Seurapäällikkö Sanna Jokela Olympiakomitean seurapäivillä


Kuulan seurapäällikkö Sanna Jokela osallistui seuratyöntekijöiden kokoontumiseen Helsingissä. Paikalla oli lähes sata päätoimista urheiluseuratyöntekijää.

Päätoimisten päivän avannut Olympiakomitean toimitusjohtaja Taina Susiluoto iloitsi paikalle saapuneesta seurajoukosta.

Kaikki vapaaehtoistyö, seuratoiminnan tuottama yhteisöllisyyden tunne, liikkumisen ilo – tekemillänne asioilla merkittävä vaikutus yhteiskunnalliseen hyvinvointiin. Mitä enemmän saamme ihmisiä liikkumaan, sitä paremmin he voivat. Kyse on pienistä teoista ja voimme kaikki olla osaltamme osa ratkaisua. On suunnattoman tärkeää, että estämme esimerkiksi seuratoiminnassa tapahtuvan ”drop outin” ja varmistamme liikkumisen jatkuvuuden lapsesta lähtien, Susiluoto summasi avauspuheenvuorossaan.

Olympiakomitean seura- ja jäsentoimintayksikön johtajan Jaana Tullan mukaan on tärkeää, että seurat pääsevät kohtaamaan toisiaan ja saavat keskustelun paikkoja.

– Päivän tavoitteena on verkostoitua, tavata kollegoita, oppia uutta ja saada ideoita seuran toimintaan. Samalla haluan, että tällaisten kohtaamisten avulla voitte myös pysähtyä ja ladata akkuja. Syksy on usein seura-arjessa kiireistä aikaa, kun tulevaa vuotta suunnitellaan toiminnan ollessa täydessä vauhdissa. Toivon, että tällaisten yhteisten kohtaamisten myötä saatte eväitä ja oppeja seura-arkeen, Tulla totesi tervetulopuheessaan.

Ylivieskan Kuula Ry

Kauppakuja 5

84100 YLIVIESKA

sanna.jokela@ylivieskankuula.fi

0442354684

Y-tunnus: 0190563-7