Toiminta tauolle Koronan vuoksi
Julkaistu: 06.12.2020 00.00

Toiminta tauolle Koronan vuoksi

Lentopallon harrastustoiminta pysähtyi Koronaviruksen vuoksi myös Ylivieskassa marraskuun lopussa. Joukkueharjoitukset ovat tällä hetkellä tauolla ainakin jouluun saakka, junioreiden osalta joukkueharjoituksia pyritään jatkamaan ensi vuoden tammikuussa, mikäli alueellinen tilanne antaa sille mahdollisuuden. Miesten joukkueen osalta Aluesarja keskeytyi kolmen ottelun jälkeen, Särkät-Volley ottelu oli suunniteltu pelattavaksi 28.11., mutta se siis jouduttiin siirtämään. Myös miesten joukkueen osalta harjoituksissa on siirrytty omatoimijaksolle, lajiharjoituksia pyritään jatkamaan heti, kun mahdollista. Sarja on tauolla ainakin 3.1.2021 asti ja marras-joulukuulta siirtyneet pelit aikataulutetaan uudestaan joulukuun aikana.

Vallitsevasta tilanteesta huolimatta mukavaa Joulun odotusta kaikille! Toivottavasti ensi vuonna päästään taas hienon lajin ja harrastuksen pariin. Pysykää terveinä.

Ylivieskan Kuula Ry

Kauppakuja 5

84100 YLIVIESKA

sanna.jokela@ylivieskankuula.fi

0442354684

Y-tunnus: 0190563-7