21
KES
18.00
Miesten Suomensarja, Suomensarjan pohjoislohko

Kuula - Simon Kiri  2 - 0

Suvannon pesäpallokenttä

Kuula piti SiKin nollilla - pelinjohtaja Pyry Haapakoski oli tyytyväinen joukkueen tasonnostoon

Ylivieskan Kuulan miesten suomensarjajoukkue esitti väkevää ulkopeliä tiistaina Simon Kiriä vastaan. SiKi ei saanut ottelussa lyötyä pinnan pinnaan Suvannolla. Kuula vankisti asemaansa pudotuspeliviivan yläpuolella ottamalla 2-0 (4-0, 2-0) -voiton simolaisista.

Kuulan pelinjohtaja Pyry Haapakoski oli tyytyväinen suojattiensa ulkopeliin vaikean KPK-pelin jälkeen.

- Kyllä se ratkesi ulkopeliin, joka oli meillä rautaista. Tiesin, että SiKi on hankala vastus, mutta oltiin parempi joukkue ja ansaittiin voitto.

- Viime lauantaina sovittiin Kajaanissa, että pelataan superissa kauden paras sisävuoro ja siinä onnistuttiin, mutta pelattiin myös kauden huonoin ulkovuoro. Teema oli se, että voitolla lähdetään juhannustauolle hyvillä mielillä, Haapakoski niputti.

Kuula tuli otteluun vahvasti lyömällä 3-0-lukemat tauluun ensimmäisessä vuorossa. Avauspinnan löi Jani Moilanen ja Eemeli Jämsä lisäsi hetkelä myöhemmin johtoa kahdella juoksulla puhkaisemalla takakentän. Niklas Vähä iski jakson loppulukemiksi 4-0 toisessa vuorossa.

Toisen jakson kaikki juoksut nähtiin ensimmäisessä vuoroparissa, jossa Kuula meni 2-0-johtoon Moilasen ja Juho Haapakosken lyönneillä. SiKi ei suurempaa uhkaa Kuulalle jakson mittaan aiheuttanut, vaikka joukkue rakenteli yhden palon ajotilanteen neljännen lopettavalla. Kuulan ulkopeli piti hienosti myös ratkaisuhetkillä.

Kuula on pelannut nyt seitsemän ottelua, josta se on kerännyt 15 pistettä. Ylivieskalaisten sarjasijotus on alkukauden yllättäjien Lippo Juniorien ja ja KPK:n takana kolmas.

- Ennen kautta ennakoin, että pohjoislohko on tasaisin kaikista ja se näyttää pitävän paikkansa. Yhtään löysää peliä ei ole ja omaa peliä pitää koko ajan parantaa, jos meinaa pärjätä. Sieltä hyvän olon tunteesta tullaan nopeasti takaisin maan pinnalle, jos ote alkaa lipsumaan. Pesäpallo on hieno peli, jossa tunteet voi mennä laidasta laitaan ja nyt on taas hyvä fiilis.

- Kajaani pelasi hyvän pelin meitä vastaan ja on ehdottomasti yksi alkukauden yllättäjistä. Toinen positiivinen yllätys on ollut Lippo Juniorit, joka on napsinut tasaisen tappavasti pisteitä, Haapakoski analysoi.

Tilastot

2 - 0

Simon Kiri
4 - 02 - 0

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

Ylivieskan Kuula Ry

Kauppakuja 5

84100 YLIVIESKA

sanna.jokela@ylivieskankuula.fi

0442354684

Y-tunnus: 0190563-7