Sunnuntaina pelattiin tuplaviikonlopun toinen kotiottelu. Peli oli todellinen taisteluvoitto Kuulattarien osalta, vaikka numerot saattavatkin kertoa muuta. Oman mausteensa tähän peliin antoi helteinen keli ja kummankin joukkueen osalta edeltävän päivän hellepelit. Pelissä nähtiinkin lukuisia loukaantumisia, kun vuoron perään sekä Ylivieskan että Kankaanpään tyttöjä makasi kentän pinnassa. Kuulattarien osalta säästyttiin kuitenkin isommilta kolhuilta ja kaikki pystyivät jatkamaan pelin loppuun saakka.
Ensimmäinen jakso oli Kuulattarien sisäpelin juhlaa. Onnistumisia tuli jokaiselta ja sisäpeli pyöri hyvin. Myös ulkopeli oli hyvää, eikä hätää ollut vaikka Kankaanpää sai muutaman onnistuneen kotiutuksen. Kuulattarilta mailan varressa onnistui erityisesti Sanna Sorvisto kotiuttaen kolmesti sekä jokeri Aino-Maija Saastamoinen kotiuttaen neljästi. Jakson loppupuolella Kankaanpää pääsi hieman sisäpeliin kiinni kaunistellen hieman taululla olevia juoksuja. Kankaanpään Julia Nukarinen kumautti kunnarin ja muutama tavallinenkin juoksu syntyi, mutta rutiiniulkopelillä Kuulattaret pitivät Kankaanpään aisoissa, eikä jakson voittajasta ollut epäselvyyttä. Jakso päättyi lopulta 13-5.
Toiselle jaksolle tullessa Kuulattaret noudattivat samaa kaavaa kuin edellisissäkin peleissä on nähty - oman pelin taso laski täysin. Sisäpelissä tehtiin useita merkkivirheitä ja koko peliajatus tuntui olevan hakusalla. Tökkivä sisäpeli heijastui myös ulkopeliin. Ulkopelissä mm. nähtiin useita yhteentörmäyksiä kahden eri pelaajan hakiessa samaa palloa. Lukujen osalta peli oli jakson alussa vielä hallinnassa, kun Kuulattaret johtivat yhden juoksun turvin. Harmillisesti Kankaanpää pääsi kuitenkin mukaan peliin kotiin tulleiden vapaataipaleiden sekä Kuulattarien tökkivän pelin myötä, joten tilanne kääntyi hetkessä Kankaanpään johtoon 2-4.
Sisuuntuneet Kuulattaret kuitenkin päättivät, että nyt taistellaan tosissaan kolmen pisteen voitosta. Toistamiseen tänä kesänä vaikeassa paikassa lautasen äärelle siirtynyt Sanna Sorvisto suoriutui lukkaroinnista hyvin ja ulkokentällä taisteltiin tosissaan palojen eteen. Tiukka työ tuotti tulosta, eikä Kankaanpää saanut enää sisäpelissään onnistuneita kotiutuksia. Neljännen tasoittavalle tultiin takaa-ajoasemasta tilanteessa 3-5. Kankaanpään harhaheiton avustuksella tilanne oli pian 4-5, minkä jälkeen ei ollut enää ongelmaa rakentaa tilannetta. Palottomaan ajolähtöön tuli lyömään Hanna Muhonen, joka löi pallon kakkoskopparin eteen. Kopparin epäonnistuessa kiinniotossa pallo menikin lopulta takaa läpi ja kenttä sai vapaasti rullata ja Kuulattaret pääsivät vihdoin nauttimaan puhtaasta 2-0 voitosta sekä kolmesta pisteestä.
Tilastot: http://www.pesistulokset.fi/cgi-bin/tilastot/ottel...
Tiukkojen otteluiden sarjassa ja paljon tiukkoja tappioita kokeneena, Kuulattarille todella maistui kolmen pisteen voitto! Viikonlopun pelit olivat pitkiä ja kelin puolesta raskaita, eikä huilaamaan keritä kuin päivän verran, kun jo ylihuomenna tiistaina Pori saapuu vieraaksi Suvannolle. Tiistain ottelu alkaa klo 18, tervetuloa!