30
LOK
16.00
Miehet edustus, Miesten aluesarja Lännen alue (3-sarja)

Himangan Roima - Kuula   

Himanka

Kuulalle makea vierasvoitto

Miesten edustusjoukkueen lauantaipäivä eteni vaikeuksien kautta voittoon eilen Himangalla Roimaa vastaan. Molemmat joukkueet olivat voittaneet omat avausottelunsa lukemin 3-0, joten tiukka kamppailu oli lähtökohtaisesti luvassa. Ja sitä se todellakin oli. Kuula aloitti ottelun ailahtelevaisesti ja ensimmäisessä erässä luvattoman monta helppoa palloa tippui vierasjoukkueen kenttään. Roiman vastaanotto toimi hyvin ensimmäisessä erässä ja lentopallolegenda Arto Rautio pääsi pyörittämään peliä helposti. Erän voittajasta ei ollut epäselvyyttä, erä Roimalle 25-18. Toinen erä oli tasaisempi, toki siinäkin Roima otti alussa kuskin paikan ja johti parhaimmillaan viidellä pisteellä. Kuula kiri erän lopussa jo kahden pisteen päähän tilanteeseen 21-19, mutta siitä Roima kiristi tahtia ja vei erän lopulta 25-20.


Pitkällä tauolla Kuula muutti miehitystään, Teemu Sorvoja siirrettiin liberon paikalta toiseksi keskitorjujaksi ja peliä jatkettiin ilman liberoa. Kuulan kannalta muutos oli toimiva, peli alkoi kolmannessa erässä vähitellen kääntyä Kuulan eduksi, syötöllä saatiin Roiman vastaanotto rikki ja sitä kautta vastustajan hyökkäyspeli vaikeammaksi. Oma torjunta-puolustuspeli alkoi myös toimimaan paremmin syöttöpelin parantuessa ja takakentältä palloja poimittiin ylös hyvällä prosentilla. Omassa hyökkäyspelissä hakkurin paikalla operoinut Aapo Oulasmaa oli hyvällä pelipäällä ja tekikin ottelussa 30 pistettä. Keskitorjujana pelannut Juha Hopeavuori oli mies paikallaan ottaen kasan torjuntoja ja etenkin viidennessä erässä Juha oli lähes ohittamaton muuri ottaen neljä torjuntaa kyseisessä erässä.


Hienolla vierasvoitolla Kuula nousi nyt lohkon kärkipaikalle. Seuraava ottelu pelataan ensi viikon sunnuntaina 7.11., Kuula matkustaa vieraspeliin Pyhännälle, missä vastassa on paikallinen PyNS Ville Sorvojan johdolla.

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

Ylivieskan Kuula Ry

Kauppakuja 5

84100 YLIVIESKA

sanna.jokela@ylivieskankuula.fi

0442354684

Y-tunnus: 0190563-7