
Eilen Kaisaniemessä pidettiin Peli-Ilta, jossa Pesiskoululaiset, Hippo-Kesäpesiskerholaiset sekä G- ja F-juniorit pääsivät pelaamaan keskenään. Mukaan ilmoittautui lähes 40 lasta ja osallistujat pelasivat jaettuna vähän isompiin ja pienempiin pelureihin. Peli-illan joukkueissa pelasivat sekaisin niin pesiskoululaiset, -kerholaiset kuin joukkueissa pelaavatkin pelaajat.
Pesiksen Peli-Ilta oli osa kesäajan matalankynnyksen harrastetoimintaa, joka on mahdollistunut OKM:n ja Pesäpalloliiton hanketukien myötä. Hanke- ja sponsoritukien avulla on pystytty palkkaamaan nuoria ohjaajia sekä kattamaan toimintaan liittyviä kuluja ilman niiden siirtymistä osallistumismaksuihin. Osana hanketta on toteutettu koko kesän kokonaisuus, johon on kuuluneet koulukierrokset, Pesiskoulu, Kunnariketun Pesisliikkari, Hippo-Kesäpesiskerho, Nuorten palloiluhöntsät ja Pesiksen Peli-Ilta. Lisäksi suunnitteilla on vielä syksylle oma syyspesiskoulu, josta kerrotaan lisää lähitulevaisuudessa.


Kuvat pienempien Peli-Illan peleistä.
| 23.07.2026 15.27 | Peli-Ilta kokosi yhteen pesisjunioreita Pesiskoulusta, Hippo-Kesäpesiskerhosta ja joukkueista |
| 22.07.2026 22.20 | Ylivieskan Kuulan E-ikäiset hakivat kokemusta Tenavaleiriltä Kempeleestä |
| 21.07.2026 14.10 | Suurbingo 2.8. Ylivieskan Jäähallissa |
| 20.07.2026 15.58 | PesäKuula vahvasti mukana ykköspesiksen Itä-Lännessä |
| 19.07.2026 14.24 | Kuulakasvatti Jenni Matola naisten Itä-Länsi-ottelussa kentän paras |
| 14.07.2026 09.40 | Kuula edusti Suurleirillä vahvasti |