​Ylivieskan Kuulan E-ikäiset hakivat kokemusta Tenavaleiriltä Kempeleestä
PesäpalloJulkaistu: 22.07.2026 22.20

​Ylivieskan Kuulan E-ikäiset hakivat kokemusta Tenavaleiriltä Kempeleestä

Ylivieskan Kuulan E-tytöt ja E-pojat viettivät ikimuistoisen leiriviikon Kempeleessä järjestetyllä valtakunnallisella pesäpallon Tenavaleirillä. Kuula osallistui leirille kolmella joukkueella – E-pojilla sekä E-tyttöjen punaisella ja keltaisella joukkueella. Lisäksi Kuulasta oli mukana kuusi tuomaria tuomarileirillä. Valtakunnallinen Tenavaleiri on E-ikäisten pesäpalloilijoiden vuoden suurin tapahtuma.

E-pojat sijoittuivat pelisarjassa kahdeksanneksi
Kuulan E-pojat pelasivat pelisarjassa onnistuneen turnauksen. Alkulohkossa joukkue kärsi ainoan tappionsa lohkon voittajalle ja sijoittui toiseksi. Paras terä pelureista jäi alkulohkoon eikä alun hyvä draivi jatkunut enää leirin viimeisiin peleihin. Jatkopelien jälkeen lopullinen sijoitus oli pelisarjan kahdeksas. Leirin aikana vastaan asettui monia täysin uusia, entuudestaan tuntemattomia vastustajia, joka oli monen pelurin mieleen.

Leirin aikana joukkueessa kiersi oma Paukku-palkinto, joka jaettiin joukkueen sisällä joka pelistä. Kentällä kertyi runsaasti arvokkaita pelikokemuksia, mutta vähintään yhtä tärkeiksi jäivät yhdessä koetut leirimuistot. Joukkueessa pelasi myös muutamia F-ikäisiä poikia, joten ikäjakauma oli laaja ja nuoremmatkin saivat arvokasta kokemusta vanhempien rinnalla.

E-tyttöjen punainen joukkue kehitti peliään
E-tyttöjen punainen joukkue pelasi kilpasarjassa sijoittuen 15:nneksi. Joukkue lähti leirille ilman varsinaisia tulostavoitteita – tärkeintä oli oman pelin kehittäminen, ja siinä onnistuttiin erinomaisesti. Viikon aikana pelaajille löytyi uusia pelipaikkoja ja sisäpelirooleja. Myös merkkipeli monipuolistui ja erityisesti merkin seuraaminen kehittyi selvästi. Ulkopeli pysyi tasaisen vahvana koko viikon ajan, vaikka uusia pelipaikkoja kokeiltiin aktiivisesti.

Sisäpelissä nähtiin hyviä hetkiä, mutta osumavarmuuden kehittäminen jäi vielä harjoitusten painopisteeksi tulevia pelejä ajatellen. Leiristä jäi kuitenkin erittäin positiivinen tunnelma.

– Viikko oli todella onnistunut. Pelasimme paljon tiukkoja otteluita, joista osa kääntyi eduksemme ja osa vastustajalle. Pienellä lisäterävyydellä sisäpeliin sijoitus olisi voinut olla korkeampikin. Pelien lisäksi ehdimme myös shoppailemaan ja uimaan, joten leiristä jäi hienot muistot.

E-tyttöjen keltaiselle joukkueelle onnistumisia ja kehitysaskelia
E-tyttöjen keltainen joukkue pelasi pelisarjassa ja sijoittui kilpa- ja pelisarja yhteen laskettuna 48:nneksi.

Leiriviikko tarjosi runsaasti onnistumisia ja ennen kaikkea kehitystä niin yksilöille kuin joukkueellekin. Vaikka pelillisesti jäi vielä parannettavaa, nähtiin viikon aikana hienoja suorituksia ja rohkeaa yrittämistä.

Joukkuehenki oli vahva läpi viikon. Parasta viikossa olikin se, että kaikki olivat kaikkien kavereita. Leiriviikosta jäi jälkeen hyvä fiilis.

Kuulalaisia mukana myös Itä–Länsi-tapahtumissa
Kuulalaisosaamista nähtiin myös leirin perinteisissä Itä–Länsi-otteluissa.

  • Jyri Suhonen toimi poikien pelisarjan Lännen joukkueen pelinjohtajana.
  • Sulo Vähäkangas pelasi poikien pelisarjan Lännen joukkueessa.
  • Ellen Tirri valittiin tyttöjen kilpasarjan Idän joukkueeseen.
  • Oona Haapakoski toimi poikien kilpasarjan Itä–Länsi-ottelun takarajatuomarina.

Joukkueiden palkitut
Leirin päätteeksi joukkueissa palkittiin tsempparit sekä häikäisevimmät pelaajat.

Tsempparipalkinnot

  • E-pojat: Leevi Jämsä
  • E-tytöt punainen: Elli Ainali
  • E-tytöt keltainen: Amanda Parhiala

Joukkueen häikäisevin pelaaja

  • E-pojat: Sulo Vähäkangas
  • E-tytöt punainen: Milla Niemi
  • E-tytöt keltainen: Karoliina Mäntykenttä

Tenavaleiri tarjosi jälleen runsaasti onnistumisia, oppimista ja elämyksiä, joiden pohjalta on hyvä jatkaa kautta eteenpäin. Pesisleirikesä jatkui heti maanantaina, kun C-ikäiset sekä tuomarit suuntasivat Seinäjoelle valtakunnalliselle Nuorisoleirille.

Uutisen pääkuva: Riina Piipponen
Itä-Länsi-otteluiden kuvat: Markku Kovalainen ja Riina Piipponen

Ylivieskan Kuula Ry

Kauppakuja 5

84100 YLIVIESKA

sanna.jokela@ylivieskankuula.fi

0442354684

Y-tunnus: 0190563-7