
Ylivieskan Kuulan joutui tietomurron kohteeksi ja menetti merkittävän summan rahaa. Tietomurto tapahtui hiihtojaoston tileille. Hakkeroinnin kohteena oli kilpaurheilun Kuula SkiTeamin pankkitili ja hiihtojaoston yleinen tili. Asiasta on tehty rikosilmoitus ja asia on poliisin tutkinnassa.
Tietomurto lähti liikkeelle Traficomin nimissä lähetetyn viestin linkin avaamisesta. Tekstiviestissä pyydettiin maksamaan liitteenä oleva Traficomin maksamaton lasku ennen sen menemistä oikeusjutuksi. Liitteen avaamisen jälkeen pankin nimissä tuli viesti, jossa kerrottiin OP Turvan soittavan hetken kuluttua. Osuuspankin nimissä ollut soittaja puhui hyvää suomea ja kertoi, että Kuulan tilejä on hakkeroitu. Soittaja kertoi pystyvänsä peruuttamaan hakkeroinnin. Todellisuudessa soittaja onki puhelussa puuttuvan lisätiedon tilien tyhjennykseen.
Hiihtokausi on pian alkamassa. Kuulan hiihtojaosto käynnistää välittömästi varainkeruukampanjan ensi talven turvaamiseksi. Hiihtojaosto tulee lähestymään ylivieskalaisia yrityksiä Huhmarin hiihtokeskuksen ulkomainosten myynnissä. Tavoitteena on Huhmarin mainostulojen lisäämisellä turvata ensi kauden hiihdon toiminta ja helmi-maaliskuun vaihteessa olevien Veteraanien SM-hiihtojen järjestelyt.
| 16.12.2025 10.23 | Hannu Hietanen Keski-Pohjanmaan Liikunnan hallitukseen |
| 12.12.2025 10.14 | Sampo Voutilainen on Kuulan paras urheilija |
| 04.12.2025 15.44 | Kuulalainen syksy on ilmestynyt! |
| 21.11.2025 08.58 | Ryskyyarpajaisten pääpalkinnot luovutettu |
| 19.11.2025 08.55 | Ylivieskan Kuula ry:n Syyskokous |
| 14.11.2025 08.31 | Mehiläise ja Kuulan tilaisuus jäsenilleen |