Kuulan miehet tavoittelevat pudotuspelipaikkaa miesten suomensarjan pohjoislohkossa
Julkaistu: 11.05.2022 19.57

Kuulan miehet tavoittelevat pudotuspelipaikkaa miesten suomensarjan pohjoislohkossa

Ylivieskan Kuulan suomensarjajoukkue aloittaa kauden lauantaina 14. toukokuuta Ponkilassa Muhoksen Pallo-Salamoiden vieraana. Kuulan miehet lähtevät kesän peleihin tutulla miehistöllä, kertoo pelinjohtaja Pyry Haapakoski.

- Runko on pysynyt aika lailla samana. Nuoria on taas mukana ja he ovat vuoden vanhempia. Nuoremmasta päästä on otettu B-poikia rinkiin lisää. Kokeneempaan päähän sitten taas on tullut muutama lisäys: Jere Achren, Joni Jokilehto ja Juho Koponen. He ovat kyllä olleet erittäin hyvä lisä joukkueeseen talvikauden perusteella.

Mikä on joukkueen tavoite tällä kaudella?

- Kyllä meidän on pudotuspeleihin päästävä. Kaksi viimeistä kautta on ollut sama tavoite, mutta ei olla siihen ylletty. Täytyy ottaa siitä omaan piikkiin, etten ole saanut viritettyä joukkuetta tarpeeksi. Vaikka on ollut koronat sun muut, niin se on ollut kaikilla muillakin. Todella pettynyt olen, jos ei tänä kautena olla neljän joukossa.

Arvaamattomaksi voisi kuvailla pohjoislohkoa tällä kaudella. Haapajärven Pesä-Kiilat nousi Ykköspesikseen ja toisesta ääripäästä pisteautomaattina kunnostautunut Tyrnävän Tempaus putosi sarjasta. Haapakoski povaa samoja joukkueita kärkeen, jotka pelasivat myös viime vuonna hyvin.

- Pohjoislohko oli jo viime kaudella tasainen. Muhos oli jo viime kaudella kova. Rovaniemi pelasi paljon tasaisia pelejä. Sotkamo suorittaa aina hyvin. Kannuksella taas on tosi laaja rosteri ja he haastavat monta joukkuetta riippuen, ketä saavat mukaan.

Miksi kesällä kannattaa tulla katsomaan pelejä Suvannolle?

- Siellä on omia nuoria kavereita ja kokeneita uusia, mutta tuttuja miehiä tullut mukaan. Tarkoitus on pelata railakasta peliä, jos se vaan lähtee pyörimään siihen suuntaan. Ei ole tarkoitus olla mikään vinkkariteline kentällä.


Ylivieskan Kuula Ry

Kauppakuja 5

84100 YLIVIESKA

sanna.jokela@ylivieskankuula.fi

0442354684

Y-tunnus: 0190563-7