Mitä käteen jäikään kaudesta 2020?
Julkaistu: 08.09.2020 00.00

Mitä käteen jäikään kaudesta 2020?

Vaikka kauden 2020 pölyt eivät ole vielä kunnolla laskeutuneet, niin kauden tapahtumat on käyty läpi ja ajatukset on käännetty tulevaisuuteen.

Oman haasteensa valmennukselle aiheutti menneellä kaudella 26 pelaajan harjoitusryhmä, joista osa pelasi myös muissa seuroissa. Harjoituksellisesti yksi tärkeimpiä tavoitteita oli oppia urheilijan säännöllinen elämänrytmi, jossa harjoittelu, opiskelu/työ, ravinto ja lepo ovat tasapainossa. Harjoituksellisesti onnistuttiin hyvin ja kehitystä tapahtui niin lajitaidoissa kuin myös fyysisellä puolella.

Mukana oli paljon uusia pelaajia erilaisilla pelillisillä taustoilla ja jälkikäteen voidaan todeta, että koronatauko tuli meidän kannalta todella huonoon väliin. Ilmoitus harjoitusten keskeyttämisestä tuli juuri, kun leiriviikonloppu oli alkamassa ja tarkoituksena oli aloittaa pelaamisen opettelu. Monta asiaa jäi läpikäymättä ja kaikki harjoituspelit pelaamatta ja tämä näkyi pelaamisessa läpi kauden.

Vaikka pelillisesti päästiin vain johonkin tyydyttävän ja hyvän välimaastoon, niin tuloksellisesti esim. nuori NSS-joukkue ylsi erinomaiseen suoritukseen saavuttamalla paikan lohkofinaalissa. TSU joukkueen osalta oli jo kauden alkaessa selvää, että Kempele ja Joensuu ovat niin kovia joukkueita, että jatkopelimahdollisuuksia ei kenelläkään muulla ole. TSU peleissä oli tietoinen valinta kierrättää pelaajia eri pelipaikoilla sillä ajatuksella, että pelinluvun kehittymisen lisäksi olisi tulevaisuudessa valmiuksia tarvittaessa pelata myös muilla kuin sillä tutulla ja turvallisella ulkopelipaikalla.

Harjoituspelien puuttuminen näkyi eniten C-tyttöjen pelaamisessa ja kun kesän aikana oli vielä paljon vastoinkäymisiä, niin 12 joukkueen lopputurnaukseen pääseminen karsintapelin jälkeen oli hyvä suoritus. Lopputurnauksen alkulohkossa 2 tappiota kotiutuslyöntikilpailussa, joista toinen suomenmestaruuden voittaneelle Sotkamolle, tarkoitti sitä, että pelataan sijoista 9-12. Positiivista on, että eroa tämän kauden parhaisiin C-ikäisiin joukkueisiin ei käytännössä juuri ole ja jossitella voi aina, mutta kesän peliesityksiin nähden 9 sija oli juuri se, mitä tänä vuonna ansaittiin.

Tulevan kauden NSS joukkueeseen ei ole tulossa isoja muutoksia ja yhteinen harjoitusryhmä Tyttöjen Superpesisjoukkueen kanssa muodostuu viime vuoden malliin pääosin juniori-ikäisistä pelaajista. Harjoitusryhmä on muutamaa pelaaja vaille valmis ja yhtään uutta pelaajaa ei ainakaan toistaiseksi ole mukana. Vielä vedetään hetki henkeä ja sitten aloitetaan valmistautuminen kauteen 2K21!

#uusi sukupolvi #kovemmin tavoittein

Seuran uusimmat

Ylivieskan Kuula Ry

Kauppakuja 5

84100 YLIVIESKA

sanna.jokela@ylivieskankuula.fi

0442354684

Y-tunnus: 0190563-7