Maanantaina 6.5. starttasi 8-13 -vuotiaille tarkoitettu junnujen maastopyöräilykoulu Ylivieskassa. Maastopyöräilykoulu oli selkeästi kovasti odotettu juttu, sillä maastopyöräilykouluun ilmoittautui reilun viikon aikana 25 innokasta ketjunpyörittäjää.
Liikuntapuiston pururadan alkuun alkoi kerääntyä innokasta maastopyöräilykoululaista jo reilusti ennen klo 18 starttia. Ensimmäisellä kerralla ohjaajien Pertti Heinosen ja Jani Hämäläisen avulla tunnin alkuun tutustuttiin oman pyörän penkin korkeuteen ja jarrujen toimintaan sekä Tatu Mustosen ja Piia Hämäläisen opastuksella lämmiteltiin ajolihakset lämpimäksi. Tämän jälkeen maastopyöräilyssä tarvittavien pyöränkäsitteytaitojen harjoittelun pariin päästiin pururadalle rakennetun tekniikkaradan puitteissa. Tunnin loppuun tehtiin vielä pieni loppuverryttely.
Seuraavalla kerralla maastopyöräilykoulussa käydään läpi ryhmässä ajoa, pyörällä liikkeelle lähtöä ja hallittua pysäyttämistä. Tulevien kokoontumiskertojen aikana ihan oikean metsäpoluillakin ajamisen harjoittelun yhteydessä tullaan harjoittelemaan myös mm. esteiden ylittämistä, tiukkaa kurviajoa sekä ylä- ja alamäkiajoa.
Junnujen maastopyöräilykoulu kokoontuu vielä kuusi kertaa, viimeinen kokoontuminen on maanantaina 17.6. Kaikille maastopyöräilykouluun osallistuneille juniorikuskeille (Kuulan jäsenille) pyöräilyjaosto kustantaa osallistumismaksut Suomessa järjestettävissä maastopyöräilytapahtumissa esän 2024 aikana.
Kiitos kaikille osallistujille! Opet Pertti, Jani, Tatu ja Piia kiittää!
Seuraava kokoontumiskerta on jälleen maanantaina 13.5. klo 18 pururadan huoltorakennuksen luona.
06.10.2024 09.36 | Piia Hämäläinen voittoon Pirkka MTB kisassa Ylöjärvellä |
27.08.2024 14.06 | Kuula kolmella kuskilla Saariselkä MTB Stagessa |
18.08.2024 13.55 | Sanna Myllylahti, Aki Sammalmaa Jari Isokääntä Hiekkojen Herruuden kärkikolmikkoon |
10.08.2024 12.07 | Aki Sammalmaa Illinsaari MTB:ssä seitsemästoista |
28.07.2024 11.52 | Piia Hämäläinen 130 kilometrin Kaldoaivi Ultra Trailin voittoon |
15.07.2024 11.17 | Jani Hämäläinen Seinäjoella toiseksi |