Päättäjäisissä hyvä tunnelma
Julkaistu: 25.05.2016 00.00

Päättäjäisissä hyvä tunnelma

Koripallokauden päättäjäisiä vietettiin maanantaina 23.5. Savelan nuorisoseuralla. Paikalle kokoontui runsaanlaisesti korisväkeä nauttimaan kesäisestä ilmasta, kahvi/mehu- ja munkkitarjoilusta sekä puheliaasta seurasta. Tilaisuudessa kerrattiin kuluneen kauden tapahtumia sekä tietysti jaettiin palkintoja.

Minitytöistä palkittiin kaikki pelinumeroin varustetulla pallorepulla sekä henkilökohtaisella, kehystetyllä kunniakirjalla. Valmentajan toimesta tehdyt yksilölliset, kunkin pelaajan taitoja, tietoa tai muita avuja huomioiva kunniakirja oli mieluinen palkinto jokatytölle ja palloreppu pääsee varmasti käyttöön viimeistään Delfin Basketissa. Minitytöistä palkittiin myös ahkerin treenaaja, joka tänä vuonna oli huikealla 100 prosentin osallistumismäärällä Milja Salonpää. Palkinnoksi ahkerasta treenaamisesta jaettiin lahjakortti InterSportiin. Lisäksi mineistä jo aiemmin, Koripalloliiton lahjoittamin palkinnoin, palkittiin Tsemppari-palkinnolla Neea Mattila sekä MVP-palkinnolla Emma Niemelä.

B-tytöistä palkittiin ensimmäisenä vuoden ahkerimmat, lähes joka tapahtumassa ja paikassa mukana olleet viisi tyttöä. Palkinnoksi heille annettiin pieni rahapalkinto sekä nugettirasia. Nämä viisi jokapaikan höylää olivat Niina Niskanen, Jasmin Huhtala, Salla Haanpää, Julia Saarela sekä Emmi Vierimaa. Nugetit kuuluivat maistuneen jo samana iltana tytöille, joten mieluiset palkinnot olivat kyseessä.
Pokaalein palkittiin kaksi tsempparia, koska valinta kahden pelaajan välillä oli liian vaikea. Tämän vuoden tsemppareita ovat olleet Hilda Mäenpää ja Mari Perttula. Ja varmaankin sen halutuimman ja himoituimman pokaalin, MVP-palkinnon, sai tänä vuonna hurjasti kehittynyt Niina Niskanen. Lisäksi B-tyttöjen ahkerin treenaaja oli Jasmin Huhtala (92,5% osallistumisprosentti) ja hänkin sai palkinnoksi lahjakortin InterSportiin.

Tänä vuonna otettiin ensimmäistä kertaa käyttöön myös uusi palkinto, nimeltään Kauden korisperhe. Pokaali meni ansaitusti perheelle, joka on ollut lähes kaikessa mukana niin minien kuin B-tyttöjenkin osalta ja innostusta riittää koko perheellä. Palkinnon kävivät pokkaamassa hämmentyneet Juha, Marju, Salla ja Saana Haanpää.

Viime lauantaina naisten White-joukkue voitti Pohjoisen alueen harrastesarjan ja sai siitä palkinnokseen suurikokoisen pokaalin, joka oli esillä päättäjäistilaisuudessakin. Lisäksi mukana olleille naisille jaettiin ruusut. Koko kauden ajan jaoston puheenjohtajana häärineelle Kari Niskaselle annettiin myös useampi halaus, mutta muita palkintoja ei valitettavasti tällä kertaa oltu hankittu. Lisäksi myös valmentajia muistettiin ruusuin ja rahalahjoin.

Joukkueet jäävät nyt kesätauolle ja aloittavat harjoituksensa jällleen heinäkuun puolella, jolloin alkaa valmistautuminen Delfin Basket -turnaukseen. Aurinkoista ja koriksen täyteistä kesää kaikille!


Seuran uusimmat

Ylivieskan Kuula Ry

Kauppakuja 5

84100 YLIVIESKA

sanna.jokela@ylivieskankuula.fi

0442354684

Y-tunnus: 0190563-7