16
HEI
17.00
Naisten Suomensarja, Naisten suomensarjan länsilohko

Nurmon Jymy - Kuula   1 - 0

Nurmo

Vieraspeli Nurmossa päättyi Kuulattarien tiukkaan tappioon

Nurmossa pelattu naisten suomensarjan ottelu päättyi tiukkojen vaiheiden jälkeen Nurmon 1-0 voittoon. Jo ennakkoasetelmat ennustivat osaltaan tiukkaa peliä ja sellainen saatiin. Nurmo oli - ja on - lohkon kärjessä kaksi peliä enemmän pelanneena ja Kuulattaret on tällä hetkellä lohkokakkosena.

Ensimmäisellä jaksolla Kuulattaret hallitsivat peliä neljännen aloittavaan asti. Anu Nymanin läpilyönnillä saatiin kaksi juoksua, Sanna Sorvisto ja Aino-Maija Saastamoinen kotiuttivat kertaalleen sekä lisäksi Sanna pääsi juoksemaan kotiin vapaan turvin. Viimeiseen vuoropariin lähdettiin tilanteesta 2-5. Nurmon Taru Finnilä löi palloa kolmen juoksun arvoisesti ja Nurmo nousi tasoihin. Kuulattarilla oli vielä tasoittava vuoropari, mutta Nurmon nopea ulkopeli puri, eikä lisäjuoksuja syntynyt.

Toisellakin jaksolla peli oli suht tasaista. Aikku pääsi ensin juoksemaan kotipesään harhaheitolla. Tämän jälkeen Nurmo sai tehtyä kuitenkin neljä juoksua ja Kuulattaret joutuivat takaa-ajoasemaan. Kuluneella kaudella ei juurikaan ole jouduttu pelaamaan tappioasemassa ja se näkyi ehkä pienenä jännityksenä sisäpelissä. Neljännen aloittavalla saatiin kuitenkin rakennettua paloton ajolähtö nopeilla etenijöillä ja taisteluilmettä riitti. Aikku onnistui kotiuttamaan Jenna Ahlholmin ja oltiin jo lähempänä tasoitusjuoksua, mutta peli päättyi ikävästi kun väärä lyöjä oli menossa lyömään ja tilanteesta tuomittiin palo. Näin ollen jakso Nurmolle 4-2 ja peli päättyi Nurmon 1-0 voittoon.

tilastot: http://www.pesistulokset.fi/cgi-bin/tilastot/ottel...

Tulevalla viikolla Kuulattaret ahkeroivat Ylivieskassa järjestettävän Naperoleirin talkoohommissa. Siinä samalla pyritään reenaamaankin ja seuraavan kerran pelataan viikon päästä lauantaina kotona. Silloin vastassa Ylihärmä.

Tervetuloa seuraamaan tulevalla viikolla pienten pesäpalloilijoiden peliriemua ja lauantaina sitten jo vähän isompien neitien peliä!

Tilastot
Nurmon Jymy

1 - 0

5 - 54 - 2

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

Ylivieskan Kuula Ry

Kauppakuja 5

84100 YLIVIESKA

sanna.jokela@ylivieskankuula.fi

0442354684

Y-tunnus: 0190563-7