Alajärvi - Ylivieska
Kauden avauspeli pelattiin Alajärvellä koleassa säässä. Alajärvi aloitti pelin terävästi tekemällä juoksun heti ensimmäisestä kolmostilanteestaan hyvällä lyönnillä. Kotijoukkueen hyökkäys päättyi kuitenkin nopeasti, sillä seuraavassa ajolähdössä syntyi kolme paloa, kun takaetenijät jäivät seisomaan pesilleen ja lyöjä lähti etenemään. Alajärvi onnistui tekemään toisessakin vuorossa juoksun jälleen hyvällä lyönnillä. Tämän jälkeen jakso eteni juoksuitta aina viimeisen vuoroparin tasoittavalle asti, jolloin Kuula heräsi taistelemaan. Kuulan avausjuoksu syntyi Juho Luttisen mailasta. Kiri jäi kuitenkin vajaaksi ja niin Alajärvi vei jakson 2-1.
Toinen jakso alkoi Kuulan osalta räväkästi. Joukkueen uudet tulokkaat, Eetu Isohanni ja Henry Kiuru, näyttivät lyömisen mallia hienoilla kotiutuksillaan. Kolmannen juoksun toi Eetu Paananen vapaataipaleen turvin. Jakso näytti ratkeavan 3. vuoroparissa, kun Niko Jutila löi hyvin edenneen Juho Luttisen kotiin ja Henry Kiuru karkasi kotiin harhaheitolla. Tasoittavassa vuoroparissa Alajärvellä olivat jo lyöjät käymässä vähiin. He saivat kuitenkin aikaiseksi ajolähdön, joka tuotti kaksi hieman onnekasta juoksua. Tämän jälkeen alkoivat Alajärven pelaajien kupperilyönnit osua kohdilleen ja vuoroparin jälkeen Alajärvi johti 8-5. Jakso päättyi näihin lukemiin.
Kuulan pelaajista palkittiin sadan prosentin tehoilla kentälle mennyt Ville Vesaluoma ja hyvin lukkaroinut Aatu Saastamoinen. Lehdistötilaisuudessa pelinjohto piti pelaajien otteita hyvin lupaavina. Ulkopeli toimi yhtä vuoroparia lukuun ottamatta hyvin ja sisäpelissä näyttäisi olevan hyvä sekoitus etenemis- ja lyöntivoimaa.