Miesten kauden ensimmäinen harjoituspeli Ouluhallissa
Julkaistu: 17.03.2022 19.53

Miesten kauden ensimmäinen harjoituspeli Ouluhallissa

Ylivieskan Kuulan miesten Suomensarjan joukkue pelasi ensimmäisen harjoitusottelun Ouluhallissa lauantaina 12.3 Oulun Lipon Suomensarjan joukkuetta vastaan. Vuoro oli kahden tunnin vuoro, ensimmäisellä jaksolla pelattiin täydet 4 vuoroa ja toisella jaksolla mitä ehditään. Ensimmäisellä jaksolla Kuulalla oli alkuun vaikeuksia sisäpelissä. Nopeaan hallitempoon tottunut Lippo meni heti ensimmäisessä vuorossa 1-0 johtoon. Kuulan osalta ei jakson alussa kolmostilanteet olivat kortilla, Lippo sen sijaan teki tilanteita joka vuoroon. Kuulan ulkopeli kuitenkin kesti Lipon hyökkäykset. Viimeisessä vuorossa paluun kentille tehnyt Juho Koponen otti ratkaisijanviitan harteilleen ja kahdella hienolla lyönnillä vei Kuulan 2-1 johtoon. Ensimmäinen lyönti puhkaisi kolmossauman ja toinen lyönti meni kakkosrajasta maisemiin. Nuori Viljami Viitanen lisäsi johtoa tyylikkäällä välilyönnillä 3-1. Lippo onnistui kaventamaan vielä viimeisen tasoittavalla 3-2, mutta lisäjuoksuja ei enää tullut ja jakso Kuulalle 3-2. Toisen jakson alkuun Kuulalla oli heti isku päällä ja joukkue siirtyi nopeaan tahtiin 3-0 johtoon. Juoksut tulivat takakentältä, lyöjinä olivat Achren ja Moilanen. Jaksoa ei ehditty halliajan puitteissa pelata loppuun, Kuula piti kuitenkin ulkovuoroissaan Lipon nollilla ja hallitsi toista jaksoa. Ulkopeli oli ajankohtaan nähden hyvällä tasolla, mutta sisä- ja kaaripelissä oli vielä paljon parannettavaa kesää ajatellen.

Kokoonpano Ensimmäisellä jaksolla:

1.Kippola 2p

2.Jokilehto 3p

3.Moilanen 3k

4.Haapakoski s

5.Achren 2k

6,Partala 3v

7.Koponen 1v

8.Vähä l

9.Viitanen 2v

10.Rantala

11.Matikainen

12.Kotimaa

Kokoonpano toisella jaksolla:

1.Rantala 3v

2.Vähä l

3.Achren s

4.Moilanen 3k

5.Koponen 1v

6.Haapakoski 2v

7.Kippola 2p

8.Jokilehto 3p

9.Matikainen 2k

10.Partala

11.Viitanen

12.Kotimaa

Ylivieskan Kuula Ry

Kauppakuja 5

84100 YLIVIESKA

sanna.jokela@ylivieskankuula.fi

0442354684

Y-tunnus: 0190563-7