Sami Haapakoski ehdolla Esikuva-palkinnon saajaksi
PesäpalloJulkaistu: 26.11.2025 10.36

Sami Haapakoski ehdolla Esikuva-palkinnon saajaksi

Kaikkien aikojen etenijäkuningas ja miesten Superpesiksen kärkilyöntitilaston ykkösnimi Sami Haapakoski on ehdolla Esikuva-palkinnon saajaksi Urheilugaalassa.

Ehdokkaat Urheilugaalan eri palkintoluokkiin julkistettiin Helsingissä tiistaina. Esikuva voi olla aktiivi tai jo uransa lopettanut huippu-urheilija, jonka asenne, käytös, esiintyminen ja teot sopivat kannustavaksi esimerkiksi koko Suomen kansalle ja erityisesti nuorille.

– Sami Haapakoski ei ole kuulunut pesäpallokenttien näkyviin provosoijiin tai räiskyviin persooniin. Hän on näyttänyt eleetöntä esimerkkiä keskittymällä pelaamiseen ja nuorempien pelaajien esimerkilliseen kannustamiseen sekä korostanut monipuolisen liikkumisen merkitystä, Urheilugaalan perusteluissa todetaan

Ylivieskan Kuulan kasvatti edusti Superpesis-urallaan 25 kauden aikana Pattijoen Urheilijoita (Raahe), Puijon Pesistä (Kuopio), Vimpelin Vetoa, Kempeleen Kiriä ja vielä menneenä kesänä Sotkamon Jymyä. Ansioluettelosta löytyy päällimmäisinä 15 SM-mitalia, joista neljä on mestaruuksia, kaksi vuoden pesäpalloilijan valintaa, pudotuspelien arvokkaimman pelaajan titteli 2010, seitsemän etenijäkuninkuutta, kolme kultaista räpylää ja kolme kultaista mailaa, 17 miesten Itä-Länsi-edustusta sekä Ykköspesiksen Itä-Länsi 2025.

Esikuvaksi ovat Haapakosken lisäksi ehdolla freestylehiihtäjä Anni Kärävä ja jalkapalloilija Riku Riski. Urheilugaalan merkeissä juhlitaan Veikkaus-areenalla Helsingissä torstaina 15.1.2026.

Alkuperäinen juttu superpesis.fi

Ylivieskan Kuula Ry

Kauppakuja 5

84100 YLIVIESKA

sanna.jokela@ylivieskankuula.fi

0442354684

Y-tunnus: 0190563-7