2
KES
18.00
D-tytöt, Pohjoisen alueen pelisarja

Kuula Kuula-Sisu - Kannuksen Ura  

Sievin pesäpallokenttä

Helteinen juoksuiloittelu kääntyi tappioon

Kuula-Sisun D-tytöt kohtasivat Sievin pesäpallokentällä Kannuksen Uran. Helteisessä keskiviikkoillassa nähtiin pitkä ja juoksurikas ottelu, jossa Kannus osoitti olevansa vahvempi luvuin 1-2 (27-17, 1-23, 1-9). Ottelussa nähtiin hyvistä ulkopelisuorituksista huolimatta jopa 13 kunniajuoksun arvoista lyöntiä ja juoksuja yhteensä hurjat 78.

Kuula aloitti ensimmäisen vuoroparin sisältä, pallon osuessa keskelle mailaa tuloksena oli kuusi juoksua. Jakso eteni tasaisissa merkeissä, kummankin joukkueen onnistuessa niin sisällä kuin ulkonakin, neljännen aloittavalle saakka. Kuula-Sisun tytöt polkaisivat kaasua ja tekivät yhteen vuoroon 14 juoksua, johon Kannus ei pystynyt enää vastaamaan vaan yli tunnin tahkoamisen jälkeen ensimmäinen jakso vihellettiin päättyneeksi Kuula-Sisun voittoon.

Tauolla Kuula-Sisun tyttöjen paras lataus purkautui ja helle alkoi vaatia veronsa, samalla kun Kannus palasi jaksotauolta voiton tahtoisena. Ensimmäisellä sisävuorolla Ura sai vain yhden juoksun, mutta Kannuksen terävöitynyt ulkopeli piti Kuula-Sisun nollilla. Toisen aloittavalla Kannus päätti pistää kirjurin vuorostaan töihin ja teki 14 juoksua, joihin Kuula-Sisu pystyi vastaamaan vain yhdellä. Kolmannen avaavalla Kannus viimeisteli loppulukemat juoksueroon, jolla jakso keskeytettiin. Supervuoro mentiin yhtälailla Kannuksen komennossa ja hienojen läpilyöntien saattelemana Ura vei kaksi pistettä ottelusta mennessään.

Kuula-Sisun ykköspalkittu oli hurjat 2+4/2 lyönyt ja takakentältä palloja varmasti kiinni napsinut Meea Mustanoja. Kakkospalkittu oli polttolinjassa ja kopparin tontilla kovia lyöntejä pysäytellyt ja myös sisäpelissä tehoin 1+5/4 onnistunut Janica Salmela. Tsempparina palkittiin takakentällä uurastanut ja loppuun asti taistellut Karita Valtonen.

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

Ylivieskan Kuula Ry

Kauppakuja 5

84100 YLIVIESKA

sanna.jokela@ylivieskankuula.fi

0442354684

Y-tunnus: 0190563-7