25
TOU
18.00
Miesten Suomensarja, Suomensarjan pohjoislohko

Kuula - Oulun Lippo jr  1 - 0

Suvannon pesäpallokenttä

Suvannolla nähtiin kunnon sähinää, kun Kuula kaatoi Oulun Lippo Juniorit kotiavauksessa

Ennakkoon oli odotettavissa tasainen vääntö Ylivieskan Kuulan ja Oulun Lippo Junioreiden välillä miesten suomensarjassa ja sellainen ottelusta myös muodostui. Ensimmäisen jakson voiton hyppysistään lipsauttanut Kuula petrasi otteitaan jaksotauon jälkeen ja vei ansaitusti kaksi sarjapistettä lukemin 1-0 (3-3, 8-2).


Kuva: Niklas Vähä palkittiin Kuulan parhaana pelaajana.

Kuula aloitti ottelun todella vahvasti iskemällä ottelun ensimmäiseen sisävuoroon kolme juoksua. Jani Moilanen, Eemeli Jämsä ja Jere Achren löivät kukin vuorollaan miestä kotiin.

Ensimmäiseen vuoropariin jäivät Kuulan ilonaiheet sisäpelissä ensimmäisen jakson osalta. Lippo Juniorit pystyi rakentamaan tilannetta huomattavasti kotijoukkuetta paremmin, eikä vastausta tarvinnut odottaa kuin toiseen vuoropariin, jossa oululaiset löivät lukemat tasoihin. Kuulan sisäpeli ei mahdollistanut taistelemaan kunnolla jaksovoitosta, joten loppujakso meni joukkueelta puolustustaisteluksi.


Kuva: Jani Moilanen avasi Kuulan juoksuhanat ensimmäisellä jaksolla. Juho Matola syöksyy kotiin ennen kuin pallo ennättää lukkari Juho Reidin räpylään.

Toisella jaksolla ilmassa alkoi olla kunnon pesiskesän tuntua, kun tunnetaso alkoi joukkueilla nousemaan. Jakson edetessä aitakatsomon ja Lippo Junioreiden välinen dialogi alkoi lisääntymään. Päivänpolttavia puheenaiheita olivat muun muassa seurojen likviditeetti sekä asema kansallispelimme hierarkiassa. Hyvässä hengessä käyty sananvaihto toi kummasti lisää säpinää niin pelaajiin kuin yleisöön.

Mutta kyllä toisella jaksolla myös pelattiin. Lippo Juniorit otti ohjat käsiinsä ensimmäisessä vuoroparissa, kun Veeti Venäläinen iski illan kolmannen juoksunsa ja vieraat 0-1-johtoon. Toisen vuoroparin tasoittavalla Kuula näytti potentiaaliaan sisäpelissä. Kaikki alkoi toimimaan kuin unelma siitä alkaen, kun Elias Kippola puhkaisi kakkosrajan kahden juoksun arvoisesti. Moilanen, Juho Haapakoski ja Achren löivät vielä juoksun mieheen, joten Lippo sai lähteä kirimään 5-1-johtoa.

Pientä toivonkipinää oululaisten leirissä herätteli Rene Ruokojärvi, joka kavensi kolmannessa vuorossa tilanteeksi 5-2.

Kuula sammutti Lippo Junioreiden liekin tasoittavalla vuorolla, jossa sisäpeli rullasi jälleen mallikkaasti. Konkarikaksikko Moilanen ja Haapakoski löivät ensin pinnat, jonka jälkeen Pyry Haapakoski laittoi yllätysmerkkiä päälle paremmin etenemistaidoistaan tunnetun Markus Matikaisen tullessa lyömään. Matikainen laittoi pallon kylmän viileästi pussinpohjaan, jonka jälkeen mies sai tuuletella uransa toista lyötyä pinnaa suomensarjassa.


Kuva: Markus Matikainen iski uransa toisen juoksun suomensarjassa.

Enempää juoksuja ei Suvannon illassa nähty, mikä tarkoitti sitä, että Lippo Juniorit kärsi kauden avaustappionsa ja Kuula jatkaa sarjassa voitokkaasti. Kuulan ykköspalkinnon pokkasi Niklas Vähä ja kakkospalkinnon arvoisesti kentällä esiintyi Juho Matola, jotka molemmat esiintyivät väkevästi niin sisä- kuin ulkopelissä.

Seuraavan kerran Kuula on tulessa sunnuntaina 29.5. jolloin Napapiirin Pesis saapuu Suvannolle vieraaksi.

Tilastot

1 - 0

Oulun Lippo jr
3 - 38 - 2

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

Ylivieskan Kuula Ry

Kauppakuja 5

84100 YLIVIESKA

sanna.jokela@ylivieskankuula.fi

0442354684

Y-tunnus: 0190563-7