Ei pisteitä
Julkaistu: 03.12.2018 00.00

Ei pisteitä

Sunnuntaina vieraaksi saapui Nurmon Jymyn kovempi joukkue liikuntasaliin
mittaamaan Kuulan nykyvireen.
Lähtökohdat otteluun huonohkot, Ella ja Nea kuumeessa Henna P ja Veera
työesteitä, joten vakiokokoonpanosta kolme pois.

Ottelu käyntiin hyvin tasaisissa merkeissä pisteen kahden erolla aina
tilanteeseen 24 - 24 josta kaksi seuraavaa pistettä meille
torjunnoilla.
Hyvää rauhallista peruspelaamista vähillä virheillä.

Toisen erän alku huono, samanlaisia eränalkuja ollut tänäsyksynä
useita. Hetkessä 6 - 0 ja aikalisä meille.
Sellainen ohi meni erä meiltä, vasta erän lopussa iloiset otteet taas
palasi ja saimme kaunisteltua eränumeroita 17 - 25

Kolmaserä hienokseltaan meidän hallinnassa kuuteentoista pisteeseen
saakka, josta Nurmo sitten karkasi selvään erävoittoon. Ei
varsinaisesti huonosti pelattu tätäkään erää mutta vastustaja oli
ratkaisuissaan kovempi ja tarkempi.
Nurmolla todella hyvä libero puolustamaan ja tietysti häntä yritimme
syötössä kiertää mahdollisimman paljon. (18 - 25)

Neljäs erä taas aivan vuorotahtiin tehtiin pisteitä 20 - 21 kumpikin
omilla suorituksilla (meiltä kolme suoraa virhettä). Nurmo teki erän
katkaissen viimeisen pisteen onnekkaasti joka tietysti sapetti meidän
porukkaa.

Näinkin siipirikkoisena joukkueen esitys oli ok, Sara, Satu ja Vilma
huolehti vastaanotosta ihan kiitettävästi. Iida (10) ja Henna K (15)
teki suuren osan pisteistä keskeltä. Laidoilta Sara (13) ja Aino (13)
säestivät vuoroillaan, lupa pelata keskelt Julialle ainakun
vastaanotto antoi mahdollisuuden.

Viikon päästä Kiisto Vaasassa lohkon kovin joukkue, sinne rennoin
mielin ja toivottavasti terveinä...

Seuran uusimmat

Ylivieskan Kuula Ry

Kauppakuja 5

84100 YLIVIESKA

sanna.jokela@ylivieskankuula.fi

0442354684

Y-tunnus: 0190563-7