
Vuokatin Suomen Cupin avauksessa tehtiin Kuulan hiihtohistoriaa. Ensimmäisen kerran seurahistoriassa sprintin finaalissa nähtiin kaksi hiihtäjää. Tiia Olkkonen nousi podiumille kolmanneksi ja Anni Alakoski oli viides.
Sekä Olkkosella että Alakoskella paluu ladulle oli terveysmurheiden takia pitkän tauon jälkeen. Olkkosen edellinen kilpailu oli helmikuun alussa. Alakosken kausi jäi kesken terveysongelmien takia jo ennen vuoden alun Tour de Skitä, johon hiihtäjä oli nimetty. Olkkonen oli vakuuttava koko päivän. Ensimmäistä kauttaan Kuulassa hiihtävä Olkkonen oli karsinnan nopein ja hallitsi alkueräänsä ja välieräänsä ykköspaikalla. Alakoski oli karsinnan viides, alkueränsä toinen ja semifinaalin kolmas. Myös Anna-Kaisa Saari eteni karsinnasta erävaiheeseen. Saari oli karsinnan 22. ja oma alkueränsä viides. Paikka välierään ei enää auennut, mutta kokonaiskilpailun 23. sija tuki plakkariin.
- Tiia Olkkonen sanoi, että oli hyvä päivä, mutta jäi aika paljon ärsyttämään, kun lopussa jäin kolmanneksi. Vaikka loppu jäi hampaankoloon, positiivista oli, ettei mikään vaiva haitannut hiihtoa. Hyvän ja helpon tuntuista hiihto oli. Finaalissa muutama rytmin sekoamin oli, kun meinasin kaatua ja toisen kerran loppusuoralle tultaessa suksi haukkasi. Menetin tasapainoa ja vauhtia. Erävaiheet meni jopa liian hyvin ja nälkä kasvoi voitosta. Podiumia lähdin kuitenkin jo aamulla hakemaan. Toki jos juhannuksen joku olis sanonut, että olen eka kisassa podiumilla, en olisi uskonut. Huomiseen viestiin lähden innolla. En ole koskaan hiihtänyt Suomen Cupin viestiä, ja meillä on hyvä joukkue.
- Anni Alakoski oli myös tyytyväinen. Oli jännittävä avata kausi melkein vuoden tauon jälkeen. Oon tyytyväinen päivän suoritukseen taustoihin nähden, lisäksi vapaan sprintti ei ole päämatka ja pystyin finaalissa kuitenkin hiihtämään. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin, Alakoski kertasi päivän kulkua.
Miehissä Kuulalla oli neljän hiihtäjän joukkue. Jarkko Reijonen oli nuoresta joukkueesta lähimpänä erävaihetta lykkien sijalle 67. Pääsy erävaiheeseen kahdeksan sekunnin päähän. Jimi Leppälä oli nelikon toiseksi nopein sijalla 91. Joukkueen kuopus, kuukausi sitten 17-vuotta täyttänyt Atte Huhtanen oli 95. ja Mikko Pietarila lykki sijalle 96.
Sunnuntaina Suomen Cup jatkuu viesteillä, jossa Kuulalla on sekä naisten että miesten joukkueet.









| 05.12.2025 12.22 | Huhmarin säilölumilatu 2025 |
| 04.12.2025 21.33 | Huhmarin ensilumen kansalliset 6.12.2025 |
| 30.11.2025 10.42 | Huhmarin säilölumilatu 2025 |
| 21.11.2025 22.56 | Huhmarin säilölumilatu 2025 |
| 18.11.2025 18.53 | Huhmarin säilölumilatu 2025 |
| 16.11.2025 20.14 | Huhmarin lumenajo 2025 |