Ylivieskan Trail Run

YLIVIESKAN TRAIL RUN 2020

Järjestyksessään viides Ylivieskan Trail Run päätettiin pitää myös vuonna 2020. Päätökseen vaikutti poikkeuslain päättyminen ja kokoontumisrajoitusten keventyminen. Nyt valmisteluaika on vain huomattavasti edellisiä vuosia lyhempi. Mutta tämä aika riittää ns.” välivuonna” kuitenkin hyvän tapahtuman aikaansaamiseen. Toisaalta nyt rajoitusten vuoksi monta tapahtumaa on jäänyt väliin ja monella on oikeasti halu osallistua tällaiseen liikunnalliseen tapahtumaan.

Viides Trail Run järjestetään edellisvuosien tapaan samassa paikassa ja suunnille samaan aikaan kuin edellisinä vuosina. Tapahtumapaikkana on edelleen Törmälän leirikeskus ja tapahtuma-aika on syyskuun kolmas lauantai. Järjestelyistä vastaa Ylivieskan Kuulan polkujuoksutapahtuman tuttu organisaatio. Joitakin muutoksia edellisiin vuosiin kuitenkin on. Tänä vuonna ei ole Pohjanmaan Polkujuoksu Cupia, jonka osakilpailu YTR on ollut. Ja tänä vuonna koronan vuoksi ei järjestetä myöskään ruokailua ja osallistujia sekä katsojia pyydetään noudattamaan niitä suosituksia, joita olemme kevään ja kesän ajan noudattaneet. Ruokailun sijaan osallistujat saavat nauttia matkalla Partiomajalla makkaraa ja myös maalissa saa osallistumislippua vastaan makkaran. Lisäksi Löytyn Kyläyhdistys pitää jo tutuksi tullutta kahvilatelttaa, josta makeiden ja maukkaiden leivonnaisten rinnalta löytyy ehkä tavallista enemmän suolaista tarjolla.

Sauna ja huollot matkalla ja maalissa ovat entisen lailla toimivat. Reiteillä on myös jo totutun hanurinsoiton lisäksi yllätyksiä, joita ei tässä paljasteta, mutta niitä kannattaa tulla selvittään.

Nyt kun on mahdollisuus myös uudistaa reittejä, sitäkin on tehty, sillä pisin lenkki eli 16 km on nyt 17 km ja se juostaan tai kävellään nyt myötäpäivään tehdyn renkaan sijasta kahdeksikkona eli kaikki kääntyy Mustolan pitkospuiden jälkeen oikealle ja kun Maunon polku yhtyy Valkealan järven takana Piimäpolkuun, niin 11 km kiertäjät kääntyvät oikealle ja 17 km osallistujat kiertävät vastapäivään takalenkin ja tulevat perälenkin kierrettyään uudelleen Maunon polun ja kääntyvät oikealle. Lopussa tämä muutos tarkoittaa sitä, että pitkän lenkin kiertäjät eivät lähde enää kiertämään Törmäjärveä uudelleen vaan kaikki tulee maaliin samaa reittiä. Tuo 11 km varmasti herätti kysymyksen, että mitä keskireitissä on muuttunut. Ei mitään, mutta kuten moni on gps- laitteella jo havainnut, keskimatka on lähes 11 km eikä 10 km, nyt sekin korjataan. Samoin järven kierto 5 km on sama reitti kuin ennenkin.

Viime vuonna mukaan otettu alle kouluikäisille järjestetty stadion alueen juoksu ennen tapahtumalähtöä toteutuu nytkin ja siinä kaikki palkitaan, samoin kuin 16 v tyttöjen ja poikien sarjassa. Tämä ikäluokka pääsee edelleen osallistumaan tapahtumaan ilmaiseksi samoilla eduilla sponsoreiden avulla. Sitten on retkisarja, jossa ilman ajanottoa saa kiertää joko 5, 11 tai 17 km ilman virallista aikaa, mutta numero rinnassa. Numero on vain sen vuoksi, että pystymme varmistamaan, että kaikki osallistujat ovat saapuneet takaisin. Koska keittoruokailu on tänä vuonna pois, se näkyy myös osallistumismaksuissa. Kaikkia hintoja on pudotettu 5-10 euron verran ja ilmoittautumista on selkeytetty jättämällä pois kaverilappu. Yrityshinta on säilytetty ja sillä 15 €/ henkilö hinnalla voi etukäteen ilmoittaa työntekijät tai yritykseen liittyvät henkilöt joko kilpasarjoihin tai retkisarjaan ja kaikki yritykset saavat myös näkyvyyttä kenttäkuulutuksen muodossa..

Ilmoittautumin tapahtuu tekstin lopussa olevan linkin kautta muiden osallistujien osalta. Yritysten ilmoittautumiset hoidetaan sähköpostilla ylivieskatrailrun@ylivieskankuula.fi. Infoa löytyy Ylivieskan Kuulan sivulta ja päivityksiä myös Trail Run facebook - sivuilta.


Tervetuloa viettämään ainutlaatuinen liikuntapäivä - osallistujana tai katsojana - noissa hienoissa, jopa alueelle poikkeuksellisen uskomattomissa maisemissa. Lapsiparkkia ei nyt järjestetä, mutta oheisohjelmaa on ja siitä yhtenä esimerkkinä on taas Ylivieskan Ladun järjestämä muumipolku. Sosiaalista kanssakäymistä liikunnallisessa muodossa on kaivattu ja sitä tarjotaan syyskuun 19 päivä, mutta noudatetaan jo tutuksi tulleita suosituksia.

Linkki ilmoittautumiseen: https://www.ilmarix.fi/tietoverkko/isoilmari4.nsf/...


   
Lisää uutisia
Hiihto
Kategoriat