C-pojat voittoon supervuoroparissa
Julkaistu: 04.06.2017 00.00

C-pojat voittoon supervuoroparissa

C-pojat saivat vastaansa Suvannon kentällä sunnuntain aurinkoisessa, mutta tuulisessa säässä Sotkamon Jymyn. Ensimmäisessä sisävuoroparissa ei kummallakaan joukkueella ollut juuri onnistumisia: Sotkamo sai ainoan juoksunsa väärillä ja Ylivieska harhaheitolla. Sotkamo ei onnistunut seuraavissa sisävuoroissaan. Kolmannen vuoroparin tasoittavalla Kuulan Aappo Savikoski löi komeasti kakkosjatkeelle, josta tuloksena oli kunnari. Miko-Gabriel Raudasoja löi Aappon kotiin ja Niko Jutila juoksi kotiin harhaheiton turvin, ja näin Kuula johti peliä 4-1 viimeiseen vuoropariin lähdettäessä. Sotkamo ei saanut kirittyä Kuulan johtoa kiinni ja ainokaiseksi juoksuksi jäi ensimmäisen vuoroparin juoksu. Kuula vei ensimmäisen jakson voiton.

Toisen jakson alussa Kuula sai heti pelin auki, kun kolmosena pelannut Eetu Paananen kotiutti kärkessä juosseen Ville Vesaluoman. Vahva Sotkamo vastasi kovin ottein ja takosi yhteensä seitsemän juoksua. Kärkenä pelannut Joona Kinnunen löi kunnarin Kuulan ulkopelin avustuksella. Lisäksi hän löi yhden tavallisen ja toi kolme juoksua. Myös Julius Veittikoski ja lukkarinakin mainiosti pelannut Aapo Komulainen esittivät hienoja otteita. Toisessa vuoroparissa Kuula sai yhden juoksun, mutta Sotkamo vastasi taas viidellä juoksulla. Kolmanteen vuoropariin lähdettäessa Sotkamo johti peliä jo 2-12. Kuula sai vielä yhden juoksun kolmannessa vuoroparissa. Toinen jakso merkattiin Sotkamolle lukemin 3-12 ja näin edessä oli supervuoropari.

Supervuoroparissa Sotkamo aloitti ensin sisältä. Kuulan lukkari Niko Jutila teki loistavaa työtä ja tylsytti Sotkamon kärjen, ja Sotkamo jäi ilman juoksuja. Kuula sai hyvän asenteen päälle nollavuorosta ja rakensi ajolähtötilanteen, jota tuli purkamaan kuutosena pelannut Niko Jutila. Hän löi kakkosrajanäpyn, jonka turvin kakkosena pelannut Joonas Salomaa pinkaisi kotiin. Näin Kuula voitti jännittävän ottelun superissa.


Seuran uusimmat

Ylivieskan Kuula Ry

Kauppakuja 5

84100 YLIVIESKA

sanna.jokela@ylivieskankuula.fi

0442354684

Y-tunnus: 0190563-7