Pikkususi-rieha innosti koululaisia
Julkaistu: 18.11.2016 00.00

Pikkususi-rieha innosti koululaisia

Pikkususien korisrieha järjestettiin menestyksekkäästi 18.11. Jokirannan koululla.
Viime vuodesta opittiin sen verran, että tänä vuonna käytössä oli peräti neljä kenttää, joilla alakoululaisten pelit pyörivät.
Mukana oli 32 joukkuetta ja noin 160 iloista osallistujaa. Järjestämässä Ylivieskan Kuulan koriksen puolesta B-tytöt ja Marika, lisäksi lasten ja nuorten liikkumista tukemassa myös Ylivieskan K-Citymarket, joka tarjosi osallistujille pillimehut urheilujuomiksi.

Pelit polkaistiin käyntiin heti vartin yli yhdeksän, alkuinfojen ja -opastusten päätyttyä. Joka kentällä oli säpinää heti alusta lähtien aina iltapäivään saakka. Päivän aikana pelattiin yhteensä yli 60 ottelua, joista lähes kaikki taisivat kestää sallitun 15 minuutin ajan.
Salin meteli oli välillä korvia huumaavaa, kun kannustusjoukot innostuivat huutelemaan kannustuksiaan ja samalla pelaajat olivat äänessä kentän puolella. Pelejä pyöri nonstoppina, joten odottelevienkaan aika ei käynyt toivon mukaan pitkäksi, kun aina oli jotain katsottavaa.

Pikkusudet-rieha oli onnistunut tapahtuma ja keräsi yhteen huimasti alakoululaisia, jotka pääsivät hieman koripalloilun makuun. Jokainen osallistuja sai mukaansa Citymarketin tarjoaman pillimehun, Pirkka Pikkusudet-juomapullon sekä Pikkusudet-mitalin. Lisäksi viimevuotiseen tapaan voittajat saivat myös pienen pokaalin koulun vitriiniin vietäväksi. Päivä taisi olla mieluinen piristys kaikille ja toivottavasti kaikilla oli mukavaa, vaikka aina ei voittoja tulekaan. Nyt on vuosi aikaa hioa taitoja ja haastaa vaikkapa tämän vuotinen pahin vastus ensi vuonna uudelleen Pikkusudet-riehan merkeissä.

Osallistuja, opettaja, katsoja tai kuka tahansa muu, mikäli sinulla on antaa palautetta tai kehitysideoita seuraavaa turnausta silmällä pitäen, olisimme oikein tyytyväisiä, jos lähettäisit palautteesi osoitteeseen kuulakoris@gmail.com !

Neljäsluokkalaisten sarjoissa oli osallistujia vähiten, mutta pelejä riitti kuitenkin jokaiselle. Tyttöjen sarjassa Päivärinta 4A vei lopulta voiton, vaikka kärsikin yhden tappion alkupeleissä. Finaalissa Katajan 4B:tä vastaan Päivärinnan 4A -luokan tytöt veivät pokaalin itselleen numeroin 10-8. Poikien sarjassa osallistujia oli neljän joukkueen verran ja tässäkin sarjassa Päivärinnan joukkueista toinen oli lähes ylivoimainen. Päivärinnan 4B vei pokaalin mukanaan keskustan koululle, voitettuaan kaikki ottelunsa ja finaalin Katajan 4A:ta vastaan luvuin 3-1. Tyttöjen sarjassa lisäksi mukana Päivärinta 4B ja poikien sarjassa Kataja 4B ja Päivärinta 4A.

5. luokkalaisten sarjoissa olikin jo sitten hieman enemmän osallistujia ja useampi peli. Vitostenkin tyttöjen sarjassa Päivärinnan joukkueet olivat dominoivassa roolissa, muiden joukkueiden lohduksi tässä voidaan kuitenkin tunnustaa se, että Päivärinnalla kouluaan käy aika moni Kuulan riveissä jo pelaava tyttö. Jännittävässä finaalissa kohtasivat Päivärinnan 5B ja 5A, mutta 5B kahmi kuitenkin kiiltävän pokaalin hoteisiinsa voitettuaan rinnakkaisluokan lukemin 13-7. Päivärinnan lisäksi sarjaan osallistuivat Niemelä 5A, Niemelä 5B sekä Kataja. Poikien puolella Päivärinnan 5B vaikutti aluksi melko vahvalta voittajaehdokkaalta, mutta joutui kuitenkin finaaliottelussa taipumaan Katajan 5B -tiimille lukemin 4-6. Katajan 5B kirjasi nimiinsä melko vahvasti plussalle jäävän päivän, sillä se selvisi finaaliin asti häviämättä yhtään ottelua. Lisäksi vitosten poikien sarjassa pelasivat Kivioja 5A, Kataja 5A, Kivioja 5B ja Niemelä 5.

Kuudesluokkalaisten sarjat keräsivät eniten osallistujia, mistä johtuen molemmat kutosten sarjat pelattiin kahdessa lohkossa, joiden pohjalta ratkottiin sitten voittajat. Kutosten pelit taisivat olla kaikista tasaisimpia, eikä aivan huikeita eroja syntynyt vaan jokaisella oli mahdollisuus mihin tahansa. Tyttöjen finaali meni melkoiseksi jännäriksi, kun taistelua pokaalista käytiin kiihkeästi. Niemelän kutoset saivat vastaansa Katajan kutoset ja Niemelä joutui lopulta taipumaan Katajan tytöille lukemin 3-5. Pokaalin siis saivat koululleen kiikuttaa Katajan kutosluokan tytöt. Lisäksi sarjassa pelasivat Päivärinta 6B, Päivärinta 6A, Kivioja A, Kivioja B ja Kivioja C. Kutosen poikien puolella erot olivat kaikista pienimmät ja lähes kaikki pelit päättyivät melko pienin lukemin. Finaaliin tiensä kuitenkin selvittivät Niemelä A ja Päivärinta 6B. Päivärinta 6B käänsi vielä yhden vaihteen peliin ja vei voiton nimiinsä puhtaasti lukemin 5-1. Lisäksi kutosten sarjaa pelasivat Kivioja A, Kataja, Kivioja B, Niemelä B ja Päivärinta 6A.

'

Tapahtumassa paikalla oli myös pahvinen Sasu Salin, jonka kanssa koristytöt kävivät ottamassa selfieitä.


4. luokkien iloiset voittajat, Päivärinta 4A ja Päivärinta 4B.


5. luokkien voitokkaat Päivärinta 5B ja Kataja 5B.

6. luokkien voittajat Katajan tytöt sekä Päivärinta 6B:n pojat.


Mikäli et halua että oma/lapsesi kuva esiintyy sivuillamme, ole ystävällinen ja ota yhteyttä.

Seuran uusimmat

Ylivieskan Kuula Ry

Kauppakuja 5

84100 YLIVIESKA

sanna.jokela@ylivieskankuula.fi

0442354684

Y-tunnus: 0190563-7